Kuinka hoitaa kuivia hiuksia?
Monien naisten ongelma on kuivat hiukset. Suortuvat ovat karkeat, katkeilevat, hauraat ja niissä on kaksihaaraisia. Onneksi on olemassa keinoja joilla hoitaa kuivia hiuksia ja pitää huolta päänahkasta.
Voiko hennasta olla apua hiusten kosteuttamiseen? Ilmeisesti kyllä. Käytämme hennaa värjätessämme hiuksia tai juurikasvua. Mustaan jauheeseen sekoitamme mineraalivettä tai lämmintä vettä. Tiesitkö että näin tehtynä henna voi aiheuttaa hiusten kuivumista? Tämän takia tulisikin vesi vaihtaa suodatettuun pellavansiemenöljyyn. Ennen laittamista tulee aineet kuitenkin lämmittää. Lisänä seoksessa voi olla aloe vera -mehua tai hyaluroonihappoa.
Kaksihaaraiset ovat myös yleinen ongelma. Sen aiheuttaa useat eri syyt, ja yksi niistä on väärä tapa pestä hiuksia. Osa kosmetiikka tuotteista voivat olla hyväksi päänahkalle, mutta saattavat vahingoittaa hiusten latvoja. Eritoten huokoisia ja kiharia hiuksia. Tämän takia tulisikin latvat suojata hiusmaskilla tai hoitoaineella. Shampoo ei kuivata latvoja, mikäli ne on käsitelty kosteuttavilla aineilla.
Jos hiuksesi ovat kuivat, shampoota sekä hoitoainetta tulisi käyttää samaan aikaan. Käytettävä määrä riippuu aina ihmisestä. Kuitenkin, mikäli shampoo on liian mieto ja päänahkamme tarvitsee syvempää puhdistusta, lisää tuotteeseen kaoliinia tai vihreää savea. Paremman lopputuloksen saamikseksi voit myös lisätä hieman hydrolaatteja. Määrät ovat jokaisella erit, kuitenkin mitä enemmän savea sitä paremmin pidät huolen päänahkasta. Savi sisältää antibakteerisia ainesosia, jotka virkistää ja hoitaa päänahkaa. Voimme valmistaa shampoon ja saven sekoituksen joka kestää pitempään. Yhdistä noin 10 ruokalusikallista shampoota ja yksi teelusikallinen savea.
Ihmiset joilla on kuivat hiukset valittavat useasti, että heidän päänahkansa kutisee. Tässä tapauksessa avuksi voi ottaa etikkaveden. 100ml mineraalivettä lisätään 20ml ekologista omenaviinietikkaa. Hiero sitä päänahkaan heti hiusten pesun jälkeen. Omena viinietikka auttaa sieni-infektiohin ja psoriasikseen. Sen pH taso on 5,5, joka auttaa ihon hyvinvoinnissa ja pitää sen sileämpänä.
Hiustenkuivaajan käyttö huonontaa hiusten ja päänahkan kuntoa. Miten kuivata hiukset ilman että vahingoittaa niitä? Laita hiusnaamio joka sisältää pellavansiemenöljyä ja aloe vera öljyä tai mehua. Pyyhi ylimääräinen pyyhkeeseen ja kuivaa hiukset. Näin saat hiuksistasi kostutetut, pehmeät ja kiiltävät.
Vastaa